4

4 ESIPUHE Tervehdys hyvät sahdin ystävät Kädessänne on Sahtilahti ry: n historiikki sen ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Historiikkiin on kirjattu ylös tapahtumat seuran perustamisesta tähän päivään saakka. Osittain historiikki perustuu jäsenten muistelemiin sekä ylös kirjattuihin faktoihin. Näin ollen historiikki on kuin itse sahti konsanaan - vaihteleva, eli samoin kuin sanotaan, että kahta samanlaista sahtia ei ole eikä tule olemaan. Aktiivisen seuramme historiikissa toinen henkilö muistaa asiat ja tapahtumat toisella lailla kuin toinen henkilö. Näin on aina seuratoiminnassa tapahtunut, ja näin tulee jatkossakin tapahtumaan riippumatta siitä, mikä rekisteröity yhdistys on kyseessä. Sahtilahti ry on kerännyt sahtihistoriaan liittyviä esineitä ja aineistoja sekä pitänyt sahtikulttuuria kiitettävästi yllä, mistä kiitos kuuluu aktiiviselle seuran jäsenille, jotka uhrautuvasti ovat vieneet ”sahdin ilosanomaa” eteenpäin koko kansan tietouteen. Toivon ja uskon, että tämä historiikki on hyvä muisto sekä tietopaketti entisille, nykyisille ja tuleville seuran jäsenille ja muille sahdin ystäville. Uskon, että näin aktiivisen seuran historiikkeja tulee jatkossakin lisää, kunhan aika kuluu, onhan yksi iskulauseista: ”Sahilla satavuotiaaksi”. Kiitän historiikin tekijöitä heidän antamastaan panostuksesta, koska tämä historiikki on tässä ja nyt tehtynä ja luettavissa. Pekka Niemelä Sahtilahti ry puheenjohtaja 16.4.2011 4

5 Publizr Home


You need flash player to view this online publication