30

30 Makasiini käytiin valmistelemassa kilpailupäivän aattona perjantaina kilpailukuntoon ja lauantaina oltiin ajoissa valmiina vastaanottamaan sekä kilpailijat että tuomarit ja muu sahtiväki. Tuomas Kylänpään fanfaari didgerdoolla oli koko päivälle onnea tuottava alkusoitto. Imitaattori Erkki Soininen ja Isojoen Trio Moro hei! saivat esiintyä lähes aurinkoisessa säässä. Sen verran yläkerran herra oli juonessa mukana kilpailupäivänä, että osasi vieritellä kiviä taivaassa ja ripotella vettä niskaan ohjelmien välissä ja tuomarien työskennellessä. Vain Riemukupla joutui odottelemaan, mutta sitten musiikki soi sitäkin raikkaammin. Ohjelma kokonaisuudessaan oli korkeatasoista ja viihdyttävää. Tunnelma makasiinissa oli koko päivän leppoisa ja välillä tiiviskin, kun väki tuli sadetta pakoon sisään. Kaikki tuntuivat kuitenkin viihtyvän iloisella mielellä. Kilpailupäivän myynti ylitti odotukset, kun SM-paidat myytiin loppuun ja arpojen myynti onnistui Merimarin ja Valman avulla todella hyvin. Ahkerat arvanmyyjämme ansaitsevat erikoiskiitoksen iloisesta ja reippaasta asiakaspalvelusta. Myös muita tuotteita myytiin hyvin päivän aikana, joten SM-kilpailun menot ja tulot pysyivät tasapainossa. SM-kilpailun toteutumiseen vaikutti monen jäsenen pitkäjänteinen työpanos: kannatusilmoitusten hankkiminen ja materiaalin kerääminen käsiohjelmaan ja sen ulkoasun suunnitteleminen, kilpailukaluston hankkiminen, yhteydenotot viranomaisiin ja monta muuta tehtävää. Vielä parina viimeisenä iltana ennen h-hetkeä tehtiin valmisteluja lauantaita varten. Perjantaina järjestettiin Makasiini kilpailukuntoon ja lopputulos oli ihan kympin arvoinen. Makasiinin puuseinät loivat riittävän ”maalaismaiset” puitteet sahtikilpailun läpiviemiseen. Vaikka oltiin kaupungissa, tunnelma oli kodikas, ihmiset olivat iloisella mielellä liikkeellä, sahdin maistelukin onnistui ilman häiriöitä. Kaikki mukana olleet ansaitsevat suuret kiitokset pyyteettömästä panoksesta kilpailun onnistumiseksi. Sahdinvalmistuksen suomenmestariksi vuosimallia 2010 julistettiin Olavi Viheroja Hämeenkyröstä pistein 95. Toinen oli Anne Tanhula Kuhmoisista (130), kolmas Reijo Hautakangas Isojoelta (137), neljäs Eija Heikkilä Asikkalasta (157), viides Kauko Kuusikko Jämijärveltä (158) ja kuudes Pekka Niemelä Lahdesta (163). Kuuden parhaan joukossa oli siis kolme sahtilahtelaista (2., 4. ja 6.)! Yhteensä kilpailuun osallistui 40 sahdinvalmistajaa, joten sekin asetti jonkinmoisia paineita järjestelyille. Yhteenvetona SM-kilpailusta jäi hyvä fiilis. Järjestelyt onnistuivat Sahtilahden osalta käsikirjoituksen mukaan ja voimme olla ylpeitä yhdistyksemme jäsenten menestyksestä. Säälle ei kukaan mahtanut mitään ja lopultahan aurinkokin paistoi eli loppu hyvin kaikki hyvin. Sahtimestari selvisi ja palkinnot saatiin jaettua. Voittajat ja häviäjät saateltiin kotia kohti hienosti reippaan musiikin siivittäminä. Mikko Lindfors Lahden tuomarina Filip Ginter Hämeenkosken tuomarina 3 0

31 Publizr Home


You need flash player to view this online publication