72

ALWAYS CHALLENGE THE OLD WAYS - MYÖS HELTTI HALUAA KEHITTYÄ Kova kasvuvauhti ja koko toimialan ravistelu huomioiden saamme olla ylpeitä siitä, miten Heltti on kehittynyt ensimmäisinä vuosinaan. Bisneslogiikkamme, asiakassegmenttimme, sisäinen organisoitumisemme tapa, toimitilat ja työajan käyttö - kaikki tekemisemme on enemmän tai vähemmän uutta terveystoimialalla, joten valmiita malleja on vaikea löytää ja pääsemme usein kokeilemaan mikä toimii ja mikä ei. Näin ollen tunnistamme jo nyt, että monesta onnistumisaskeleesta huolimatta meillä on yhä paljon opittavaa. Ainakin näissä asioissa tunnistamme haluavamme organisaationa kehittyä: Työhön liittyvän palautteen antaminen Helttiäiset ovat kunnianhimoisia ja haluavat kehittää itseään ja kaipaavat palautetta työstään. Monesti kuitenkin palautteen antoon ei tulla pysähtyneeksi, vaan suomalaisittain olemme mekin turhan hiljaa kunnes tulee jotain huomautettavaa. Haluamme oppia vielä paremmiksi palautteen antajiksi, niin kiitosten kuin korjaavankin palautteen osalta. Sisäinen viestintä Voiko tässä koskaan tulla riittävän hyväksi? Akvaariomaisesta läpinäkyvyydestä huolimatta yritämme muistaa, että tärkeät asiat pitää viestiä ainakin kolme kertaa kolmessa eri kanavassa. Mitä ja miten -kysymysten lisäksi opettelemme lausumaan yhä useammin ääneen myös miksi, tekemisen ja tehtyjen päätösten syitä. Vastaavasti jokainen meistä joutuu opettelemaan itselleen keskeisten viestintäkanavien riittävän aktiivista seuraamista sekä kehitysideoiden ja askarruttavien kysymysten rohkeaa esiin nostamista. 72 Copyright Heltti Oy 2018

73 Publizr Home


You need flash player to view this online publication