73

Helttiäisten urapolkujen kehittäminen Litteässä organisaatiossa ei voi kiivetä ylöspäin, joten on löydettävä innovatiivisia tapoja pitää työ mielekkäänä ja kehittävänä vuosienkin jälkeen. Tähän kokeilemme erilaisia malleja: palloihin on syntynyt hiukkasia, Helttiäiset voivat osallistua kehittämiseen pysyvien vastuiden sijaan projekteina ja niin edelleen. Tulevaisuudessa Helttiäisten urat lähtenevät kehittymään yhä syvenevään asiakkaiden tuntemisen suuntaan näennäisen hierarkiassa kipuamisen sijaan. Näissä käytännöissä meillä riittää pohdittavaa. Myös palkitseminen kytkeytyy tähän kokonaisuuteen. Palautuminen työstä Kun imu työhön on kova ja jokainen tekee “kuin itselleen”, häviää suutarin lapsilta meilläkin välillä kengät, ja huomaamme tekevämme liian intensiivisiä ja pitkiä päiviä. Opettelemme jatkuvasti toimivaa spurttaamisen ja lepäämisen tasapainoa, ja etsimme työn rakenteita yksilöiden palautumisen tukemiseksi. Aivoergonomian opit fiksusta työn tekemisestä vaativat jatkuvaa muistuttelua ja uusien rutiinien opettelua, meiltä kaikilta. Itsensä johtaminen Millaista on johtajuus ilman johtajia? Kuinka johdetaan rakenteilla ja prosesseilla, tiedolla ja kulttuurilla, ilman johtajaihmisiä? Missä menee vapauden raja? Paljonko vastuuta on kohtuullista antaa? Miten varmistaa, ettei yhden itsenäisyys ole toiselle yksinäisyyttä? Tämä on polku, jota askellamme uteliaina tasapainoillen, joka päivä uutta oppien. 73 Copyright Heltti Oy 2018

74 Publizr Home


You need flash player to view this online publication