35

Puolustaminen • Puolustava joukkue voi torjua heiton heti kun pallo pomppaa mistä tahansa pinnasta (pöytä, katto, seinä, ei kuitenkaan mukin reuna) • Torjumisella tarkoitetaan pallon lyömistä tai nappaamista kädellä • Jos puolustava joukkue torjuu pallon suoraa ilmasta ennen kuin se on osunut mihinkään pinnoista, joutuvat he poistamaan yhden oman mukin rangaistukseksi • Huom! Palloa ei kuitenkaan voi tahallisesti heittää puolustajaan virheitä kalastellen • Jos puolustaessa sattuu virhe esim. puolustava joukkue kaataa oman mukinsa poistetaan muki pelistä rangaistuksena • Puhaltaminen tai muutoin mukissa pyörivään palloon koskeminen ei ole sallittua MUUT YLEISET SÄÄNNÖT: Vastustajan häiritseminen Beer Pongissa vastustajan häiritseminen on sallittua ja jopa kannustettavaa. Muistetaan kuitenkin pysyä hyvän maun rajoissa. Vastustajan häirintää voi toteuttaa huutelemalla, käsien heilutuksella tai muulla vastaavalla toiminnalla. On kuitenkin tärkeä muistaa, että omasta pelipäädystä ei saa poistua, eikä pöytään tai mukeihin saa koskea. Mukien korjaus Joukkueet voivat korjata mukien järjestystä kerran per. peli. Korjaus tulee suorittaa ennen oman heittovuoron alkua. Heittävä joukkue määrittää miten he haluavat että mukit järjestetään ja puolustavan joukkueen tulee suorittaa mukien korjaus. Peli jatkuu kun mukit ovat uudessa järjestyksessä. Pelin päättyminen Pelin häviää joukkue jolta loppuvat mukit ensimmäisenä. Tärkeä huomio on kuitenkin tasoittava heittovuoro. Mikäli myös tasoittavat heittäjät osuvat viimeisiin mukeihinsa tasoittavalla vuorollaan, siirrytään yhden mukin äkkikuolemaan. Kuoleman muki Mikäli puolustavalla joukkueella on juoma kädessään ja heittävä joukkue onnistuu osumaan siihen, päättyy peli välittömästi heittävän joukkueen voittoon. Näillä säännöillä osaat varmasti ottaa pelipöydät haltuun heti syksyllä. Nähdään Leipätehtaalla! 35 Aloitusmuodostelma. Tällä muodostelmalla aloitetaan peli. Salmiakki hännällä. Kokeneimmat konkarit suosittelevat, että käytät yhden korjauksesi tähän muodostelmaan Salmiakki Kolmio

36 Publizr Home


You need flash player to view this online publication