36

VAMKssa toimivat opiskelijayhdistykset Vaasan korkeakouluopiskelijoiden osakunta KoWa RY Hei uusi opiskelija! <3 Me olemme KoWa ry – vuonna 2020 Vaasan korkeakouluopiskelijoita varten perustettu poikkitieteellinen osakunta. Tavoitteenamme on yhdistää kaupunkimme korkeakouluopiskelijat – riippumatta siitä, onko opinahjo Vaasan ammattikorkeakoulussa, Vaasan yliopistossa vai jossain muussa korkeakouluistamme. Järjestämme mahtavia poikkitieteellisiä tapahtumia, joissa teemme usein yhteistyötä myös muiden opiskelijajärjestöjen kanssa. Tunnetuin tapahtumamme on kesäisin Sisäsatamassa järjestettävät terassisitsit, jotka houkuttelevat opiskelijoita palaamaan opiskelukaupunkiinsa ja nauttimaan opiskelijaelämästä myös kesälomalla. KoWan jäsenet saavat tapahtumiimme aina joko varaslähdön lipun ostoon tai hankittua lipun muita edullisemmin. Jäsenyytemme (15 €) on voimassa ikuisesti! Tapahtumien lisäksi myös hallituksessamme on näkynyt poikkitieteellisyys alusta alkaen. Perustamisvuodesta lähtien hallitukseemme on kuulunut opiskelijoita sekä Vaasan yliopistosta että Vaasan ammattikorkeakoulusta. Matalan kynnyksen hallitustoimintamme sopii fuksien lisäksi myös pidemmällä opiskeluissaan oleville. Hallitusvuosi takaa verkostoitumisen eri alojen ja koulujen välillä. Ota meidän Instagram @kowa�ry haltuun ja pysy kuulolla tulevista tapahtumista! 36

37 Publizr Home


You need flash player to view this online publication