41 liian vahvaa. Sahdinteossa Anne ei noudatakaan isänsä ohjetta, vaan on kehitellyt omat konstinsa ja reseptinsä. Anne Tanhula on kokeilija ja kehittelee koko ajan omia työskentelytapojaan. Hänen sahtinsa on yhdistelmä sysmäläistä ja kuhmoislaista perinnettä. Kuhmoisten sahti on tummaa ja makeaa, kun taas Sysmän sahti on vaaleaa. Makua antamaan Anne käyttää humalaa. Hän on erittäin tarkka teräskuurnan ja muiden astioiden puhtaudesta. Kaikki astiat pestään tarkkaan ja desinfioidaan katajavedellä. ”Isä ei suhtautunut puhtauteen niin jämptisti”, nauraa Anne. Annen mielisahti on kylmää, raikasta, käynyttä, ei makeaa, kauniin kuparin väristä eikä hiivaista maultaan. Vieraalle tarjottavan sahdin lasin pohjalle ei saa jäädä hiivaa. Sahdin valmistajana menestynyt Anne antaa tunnustusta myös muille tekijöille, hyvää sahtia hänen mielestään osaavat tehdä muun muassa Pekka Niemelä ja Heikki Riutta. Tuttavat ja ystävät saavat Annen sahtia juhlaaikoina. Sahdinteossa aineet hyödynnetään loppuun asti, ravan Anne toimittaa kanalaan, josta hän sitten saa hyviä kananmunia korvaukseksi. Annen käyttämä humala kasvaa hänen pihallaan Kuhmoisissa. Matti Järvinen sai humalantaimen Koiskalan kartanosta. Koska Matti sai humalaköynnöksenä menestymään hyvin, siitä riitti jaettavaksikin. Saarisen Kauko sai Matilta alun, jota Kake hoiteli pihallaan Karistossa. Kake taas pani hyvän kiertämään, ja Annen humalaköynnös on samaa perua. Kuhmoisiin Anne Tanhula muutti vuonna 2000 ja on siitä pitäen toiminut erittäin aktiivisesti Kuhmoisten sahtiyhdistyksessä, Perakossa. Sahtilahden jäseneksi hän liittyi vuonna 2005. Annen sahti on menestynyt kilpailuissa hyvin. Toistaiseksi paras saavutus on kakkossija vuoden 2010 SM-kisoissa Lahdessa. Paavo Kärhä Paavo Kärhä on sahtimies henkeen ja vereen, hän ei ole toiminut Sahtilahden piirissä, mutta on tunnettu henkilö sahdintekijöiden joukossa. Paavo Kärhä, joka on Karjalan poikia, Kurkijoelta, löysi evakkoretken jälkeen kodin Nastolasta. Tunnetun sahdintekijän, Mäkelän Elman, naapurissa, avautuivat sitten sahdin tekemisen salat myös Paavolle, joka 50-luvulla sai ensikosketukset juomaan. Mäkelän karjakeittiössä tehtiin sahdit jouluksi, pääsiäiseksi, heinänteon ja kauranniiton aikaan, miestenpäiviksi – aina oli syytä juhlaan ja sahtiin. Hautajaisissakin tarjottiin juhlajuomana sahtia. Yksikin Paavon naapuruston hautajaisvieras ajeli ”sahissaan” ojaan Zetorilla, jonka lavalla oli paljon porukkaa. Lava hajosi, ja rikkinäinen lava oli sitten vuosikausia kuusen alla. Joulusahdin piti olla juotavaa jo Tuomaanpäivänä (21.12.) ja Hiivanuuttiin(13.1.) asti sitä piti riittää. Raision maltaat olivat kangaspusseissa, joista naisväki teki tyynynpäällisiä. 1967 Paavo sai maakellarin valmiiksi, ja siitä alkoi vakituinen sahdinteko. Sahti oli ihan ruokajuomana. Oli onnistumisia mutta myös epäonnistumisia. Kerrankin oli naapurien kanssa päätetty tehdä jättisatsi, oli mallasta kolme säkkiä ja peltikuurna. Paavo oli sähkömiehenä työssä kaupungissa, ja naapurit jäivät hommiin. Mutta murheellista väkeä oli Paavoa vastassa, kun hän tuli kotiin. ”Ei tullut läpi…” Sitten tulikin kuiva juhannus, kun sahti epäonnistui täysin. Naapurin Elma-emäntä teki joskus vanhan ajan sahtia heinäajaksi, idätti ohrat, valmisti maltaat ja jauhoi käsikivillä, mutta sahti ei onnistunut, kun se käytettiin liian lämpimässä aitassa. Jos sahtiin ei ole tottunut, voi käydä niin että ”pesä menee rikki”. Näin kävi Paavon sukulaismiehelle, joka sai lähteä kotimatkalle lainahousuissa. Paavon mielestä hyvä sahdin väri on tummahko, ja selkeätä juoman pitää olla. ”Mutta haju – ei sitä joutanut haistelemaan, kun jo kumottiin”, Paavo hihittää. Hiekkanummen metsästysseuran porukalle Paavosta tuli vakiosahdintekijä, ja joka kekkeriksi piti olla sahtia, talkoohommana sitä tehtiin. 4 1
42 Publizr Home