21

21 Yhdeksäs toimintavuosi 2009 Yhdistyksen puheenjohtajana aloitti Pekka Niemelä, varapuheenjohtajana Mikko Varjonen, sihteerinä Aija Finne. Jäseniä oli vuoden lopussa 40. Hallitus (ks.liite) kokoontui kymmenen kertaa. Kevät- ja syyskokoukset pidettiin. Gabriella-laivalla: Inkeri, Sirpa ja Päivi Jokke, Marja ja Kari Vuoden toiminta alkoi arvokkaasti, kun perjantaina 13.2. Tukholmaan lähti 13 sahtilahtelaista Vikingin Gabriella -laivalla. Sahtia vietiin maistiaisiksi laivan henkilökunnalle ja yöllä käytiin kannella laskemassa mereen muistokukat yhdistyksen hallituksen jäsenen, edesmenneen Riston muistolle. 15.2. palattiin kotisatamaan lievässä laitamyötäisessä. Perinteinen pilkkikisa Rytmin ystävien kanssa oli vuorossa 28.2. Mukkulan rannassa. Kauko Saarinen hoiti järjestelyt vanhaan tapaan jo 11. kerran. Kisaan osallistui seitsemän pilkkijää ja miestensarjan voitti sahtilahtelaisista Jorma Lahdensuo ja kolmanneksi tuli kuudetta kertaa mukana ollut Mikko Varjonen. Naistensarjan kahdesta osanottajasta voittajaksi ylsi Aija Finne saaden jopa kalojakin. Kulttuuriakin harrastettiin, kun yhdeksän hengen voimin 21.3. tehtiin teatteri- ja Olviretki Schleusingeniin Lahden kaupunginteatterissa. Näytelmä herätti ristiriitaisia tunteita: joku tykkäsi, joku nukahti puolivälissä. Teatterista riennettiin omalle retkelle Lahden kaupungille: Pekan tallin kautta koukattiin useamman suljetun oven jälkeen Teerenpeliin, jonne tuli myös suoraan teatterinäytöksestä kaksi ”vanhaa kenraalia” näyttelijät Iikka Forss ja Jari-Pekka Rautiainen. Mielenkiintoisen rupattelun jälkeen osa porukasta jatkoi vielä Metroon, jossa juttu jatkui. 4.4. pidetyssä kevätkokouksessa hyväksyttiin Sahtilahti ry:n sääntömuutosehdotus lähetettäväksi Patentti- ja rekisterihallitukseen. Kevätkokouksen jälkeen pidettiin jäsenten välinen vapaan tavan sahtikilpailu. Kilpailusahteja oli arvioitavina peräti 12. Voittajaksi selviytyi Anne Tanhula, Pekka Niemelä saavutti toisen ja kolmannen sijan. Mikko, Marja, Pekka ja Anne kilpailun ratkettua 2 1

22 Publizr Home


You need flash player to view this online publication