70

Niin ikään kaikki Helttiäisten saamat NPS 9 tai 10 -arviot avoimine palautteineen jaetaan Slackissa kaikille Helttiäisille. Tämä yhteisten onnistumisten juhliminen on osa menestyksemme jakamista. Kasvu tuo Helttiäisille tullessaan myös muita iloisia asioita. Aina kun ylitämme uuden tuhatluvun jäsenmäärässämme, helttiäisparvi saa Heltiltä tonnin euroina järkätäkseen TonniBileet, joissa ollaan käyty porukalla muun muassa erilaisissa lajikokeiluissa. Muista Heltin juhlimisen tavoista on kerrottu tarkemmin kohdassa ”juhlistaminen”. Uskomme myös siihen, että Helttiäisiä lähellä olevia hyviä hankkeita kannattaa tukea. Toimimme useamman lasten ja nuorten jalkapallo-, jääkiekko- ja muun urheiluseuran sponsoreina. Helttiäiset tietävät, että Heltti mielellään näin tukee Helttiäisten läheisten harrastuksia. Yhteiskuntavastuuta kannamme jo täysin suomalaisen omistuspohjan kautta. Näymme aktiivisesti mediassa hyvinvoinnin tukemisen asialla ja käymme paljon myös pro bono-keikoilla esimerkiksi oppilaitoksissa ja järjestöissä (ks. osio rekrytoinnista, jossa kerromme oppilaitos- ja sidosryhmäyhteistyöstä tarkemmin). Perinteemme on ollut lahjoittaa jouluisin hyväntekeväisyyteen, viime vuonna vähävaraisten lapsiperheiden Joulupuu-keräykseen kaikissa Heltin toimipisteissä. Emme Heltissä ole vielä tehneet voittoa, joten rahabonukset eivät vielä ole olleet ajankohtaisia. Tiedämme kuitenkin, että kasvettuamme voitollisen toiminnan mahdollistavaan kokoluokkaan Heltti alkaa myös rahallisesti palkita koko helttiäisparvea. Emme vielä tarkkaan tiedä voitonjako-ohjelmamme yksityiskohtia, mutta tiedämme sen, että osalla Heltin voitosta kiitetään tulevaisuudessa kaikkia Helttiäisiä. Tämän ohjelman tarkoitus on olla oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen. Se ei tule kannustamaan huimiin yksilösuorituksiin, vaan hyvään tiimityöhön ja yhdessä tekemiseen. Pilke silmäkulmassa olemme suunnitelleet, että voitollisen tilikauden HelttiWay vietetään Ibizalla. 70 Copyright Heltti Oy 2018

71 Publizr Home


You need flash player to view this online publication