46

YHDISTYS perustettiin vuonna 2014 kaikkien kuuden vaasalaisen korkeakoulun kelijajärjestöjen opistoimesta ja sen tärkeimmäksi tehtäväksi on vakiintunut edunvalvonta. Yhdistyksen jäseniä ovat VYY, ÅAS, Novium, SSHV sekä Justus. Lisäksi OVVS tekee yhteistyötä VAMOK:in kanssa. Opiskelijan Vaasa - Vasa Studerande (eli tuttavallisemmin OVVS) on vaasalaisten opiskelijoiden yhteinen edunvalvontajärjestö. VAASA ON opiskelijakaupungiksikin erityinen, sillä kaupungin korkeakouluissa opiskelee yli 13 000 opiskelijaa, joka on noin viidesosa koko Vaasan väestöstä. OVVS edustaa meitä opiskelijoita ja meitä opiskelijoita onkin totisesti tässä kaupungissa monta. Koska meitä opiskelijoita on niin paljon, on meillä yhdessä OVVS:n kautta erittäin hyvät OVVS:N tärkein tehtävä on vaasalaisen opiskelijan edunvalvonta. punginjohtoa, Tapaamme kauseuraamme kaupungin päätöksentekoa, kommentoimme, teemme aloitteita ja ajamme opiskelijan asiaa. Lisäksi tapaamme säännöllisesti myös muita opiskelijalle merkittäviä toimijoita, kuten YTHS:ää ja VOASia. Toimintamme ydinajatuksena on tehdä Vaasasta mahdollisimman hyvä kaupunki elää, opiskella ja työskennellä. Lisää tietoa toiminnastamme löytyy kanavistamme Facebookista ja Instagramista, joista meidät löytää käyttäjällä @opiskelijanvaasa. mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon täällä Vaasassa. @OPISKELIJANVAASA Hyvinvointiviikko Opiskelijoiden hyvinvointi on edellytys opinnoissa jaksamiselle erityisesti nyt korona-aikana, joten nyt on erityisen tärkeää keskittyä opiskelijoiden hyvinvointiin monella eri osa-alueella. Tämän vuoksi VAMOK järjestää joka vuosi hyvinvointiviikon. Hyvinvointiviikko järjestetään perinteisesti joka syksy, jonka aiheena on opiskelijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tänä syksynä hyvinvointiviikko järjestetään syys- lokakuun taitteessa viikolla 40! Hyvinvointiviikolla VAMOK kutsuu erilaisia hyvinvointiin liittyviä toimijoita esittäytymään koululle. Toimintaansa esittelemässä on perinteisesti ollut toimijoita aina mielenterveyspalveluista liikuntapalveluihin. Viime keväänä VAMOK järjes46 Nivaska I 2021 ti etähyvinvointiviikon maaliskuun puolessa välissä ensimmäistä kertaa. Viikko koostui webinaareista sekä VAMOKin sosiaalisen median kanavat täyttyivät erilaisista hyvinvointia tukevasta materiaalista. Koulumme opiskelijat antoivat haastatteluita siitä, miten he pitävät hyvinvoinnistaan huolta näin koronan aikana. Lisäksi viikon aikana näimme webinaareja, joissa puhujina olivat niin paikalliset toimijat kuin myös TV:stäkin tutut Arman Alizad ja Jutta Larm.

47 Publizr Home


You need flash player to view this online publication